sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Pyhiinvaellus Laatokan Valamon luostariin 3. matkapäivä

Kolmas ja viimeinen matkapäivä alkoi matkalaukkujen pakkaamisella ja aamupalalla. Kirkossa emme enää käyneet sillä kirkkoon ei saanut mennä ilman hametta, joka oli pakattu jo laukkuun.  Muutoinkin kirkoissa oli tarkka järjestys; miehet omalla- ja naiset omalla puolellaan. Jos satuit seisomaan väärällä puolella sinut komennettiin heti omalle puolelle.Valokuvaaminen kirkkojen sisällä oli kielletty, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.  Pistäydyimme kyllä palveluksissa, mutta kirkkoslaavin ja pitkien palvelusten vuoksi emme jaksaneet kirkossa pitkään viipyä.  Osallistuimme  muistopalvelukseen jonka isä Kosti toimitti pyhittäjäisien Sergei ja Herman Valamolaisen muistoarkulla. Se oli minulle henkilökohtaisesti tärkeä ja liikuttava tapahtuma onhan poikani syntynyt pyhittäjäisien muistopäivänä. 

Kun laukut oli viety bussiin jäi meille useita tunteja aikaa katsella pääsaarta ja tehdä ostoksia. Aamupalalta olimme ostaneet pienä piirakoita matkaevääksi. Luostarialueella oli myös pieni kauppa josta sai juomia ja jotakin syötävää. Kävelimme luostarin omenapuutarhassa, ihastelimme kukkapenkkejä ja luonnon kukkia.



 Autoja oli luostarin pääsaarella useita kymmeniä. Jotkut  näyttivät ja kuulostivat jo muinaismuistoilta, mutta kulkivat silti jopa luostarin pihalla. Bussikuljetus sujui vauhdilla eri skiittojen (sivuluostarien) välillä. Joihinkin skiittoihin kuljetettiin myös laivalla.



Atsalea ja minun takkini olivat saaneet saman värityksen.




 Majapaikkamme pihanurmikko kukki keltaisenaan käenrieskaa.

Näkymä omenatarhaan




Omenatarhassa kasvoi yli 100 vuotiaita ja vieläkin tuottavia omenapuita. Toukokuun tarha oli vielä paljas, esikkomättäitä lukuunottamatta. Oppaamme kertoi että täältä oli edellisenä syksynä kerätty todella isoja, satoja grammoja painavia omenia. Tämä tarha sijaitsee heti satamasta ylös noustessa tien vasemmalla puolella. Kesäisin siellä on pieni kesäkahvila ja kauniit perennaistukset.


Ensimmäisellä käynnillämme pääsimme myös toiseen puutarhaan joka sijaitsi ulomman luostarikehän vierellä. Silloin siellä kasvoi marjapensaita, omena- ja luumupuita sekä vihanneksia. Nyt puutarhassa näytti olevan isoja kasvihuoneita. Tulkki kertoi että niissä kasvatetaan lääkekasveja ym. yrttejä ja maustekasveja. Lääkeryrteistä jalostetaan Pietarissa ”munkkilikööriä”. Sitä mainostettiin erityisesti vatsavaivoihin. 


Pienessä museossa tutustuimme myös luostarin historiaan. Luostari oli aiemmin tunnettu kalastajamunkeista jotka toivat ravinnon luostarin ruokapöytään. Kalastusvälineistä oli nähtävillä valtava rysä. Nykyäänkään ei luostarissa syödä lihaa missään muodossa eikä sitä tarjota vierailijoillekaan. Luostarilla on oma lohenkasvattamo mutta turskaa ym kalaa tuodaan muualta.

Rannan matkamuistomyymälät olivat jo toukokuussa auki. Sieltä oli saatavana  munkkilikööriä, Valamon luostarin kuvalla varustettuja teekuppeja, nukkeja, siunattuja sormuksia, ikoneita ym. Meitä suositeltiin ostamaan ikonit kirkon omasta kaupasta ruokakaupan vierestä tai kirkosta. Siellä ostosten myyntituotto käytetään suoraan luostarin hyväksi. Kalliimpien ikoneiden ostoista kannattaa tallettaa ostokuitti ja todistus siitä ettei ikoni ole antiikkia. Tulli puuttuu näihin ostoihin herkästi.



Laiva paluumatkallemme oli useita tunteja myöhässä. Vietimme aikaamme rannalla, istuskellen tyhjissä myymäläkojuissa. Yhdestä kojusta  sai lämmikkeeksi kahvia ja muita virvokkeita. Katselimme kun laivat toisensa perään loittonivat rannasta mutta meidän laivaamme ei vain kuulunut.  

Ehdimme jättää hyvästit Pyhittäjäisille Sergei ja Herman Valamolaisille ja Valamolaiselle Jumalanäidille ja pyytää että he rukoilisivat Jumalaa meidän paluumatkamme puolesta.

Katse viivähtää vielä tutuksi tulleissa graniittiportaissa. Suuri on se pyhiinvaeltajien joukko, jotka ovat näitä portaita luostariin nousseet ja monet ovat ne rukoukset, joita täältä on Jumalan eteen kannettu. 


Viimein satamaan saapui ilmatyynyalus, usean tunnin odottelun jälkeen. Lähtökuva otettiin Neitsyt Marian Kaikkien kärsivien ilon ikonin kappelissa. Sitten sullouduimme laukkuinemme  täpötäyteen alukseen.


"Hyvästi jää, saareni, ainoani, hyvästi jääkää paikat pyhät niin, kupolit, kultaristit kirkoissani, hyvästi jääkää - Vaiko näkemiin- ?"


Laatokalta Sortavalaan saapuessamme näimme Miikkulan kirkon Riekkalan saaressa. Kirkko toimii nykyään Valamon luostarin kaupunkitukikohtana.


Kaupunkikierrosta Sortavalassa emme ennättäneet tulomatkallakaan tehdä. Bussin ikkunasta kuvasin muutamia Helylän taloja, jotka olivat varmaan suomalaisten sinne aikoinaan rakentamia.

Koti-Suomeen oli saapunut matkamme aikana keväinen vehreys. Yhteislaulumme valinta oli helppo: " Jo Karjalan kunnailla lehtii puu. Jo Karjalan koivikot tuuhettuu. Käki kukkuu siellä ja kevät on. Vie sinne mun kaihoni pohjaton."








Ei kommentteja: