sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Toisenlainen joulu!


Eilen, joulupäivänä minut liitettiin ortodoksisen kirkon yhteyteen, mirhavoitelun- ja ehtoollisen sakramentin kautta. Joulun juhlaliturgia oli minulle myös omakohtainen juhla. Koin lämpimän vastaanoton seurakuntalaisten puolesta. Mukanani oli kaksi hyvää ystävääni ja olen iloinen, että he halusivat tulla todistamaan tapahtumaa. Kiitos teille siitä!

Joulun ilo ja valo on enenkaikkea hengellistä! Kristus syntyy - kiittäkäämme!

perjantai 24. joulukuuta 2010

lauantai 11. joulukuuta 2010

Kauneimmat ortodoksiset joululaulut



Saimme tutustua ja laulaa kauneimpia ortodoksisia joululauluja Nurmeksen ortodoksisen naistenpiirin illassa. Todella kauniita sanoituksia ja sävelmiä!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Rippikoulussa jälleen

Olen elämäni aikana osallistunut useaan rippikouluun yleensä opettajana, mutta myös omia olen nyt käynyt kaksi. Ensimmäisen kävin 16 vuotiaana ja sain sen jälkeen osallistua luterilaisen kirkkomme ehtoolliselle. Nyt olen käynyt ortodoksisen seurakunnan aikuiskriparia, lokakuusta lähtien.Olen tutustunut ortodoksiseen uskontoon ja saanut opetusta monessa uudessa asiassa. Viime viikonloppuna olin kristinoppileirillä Joensuun ortodoksisen seurakunnan leirikeskuksesta. Kuva on leirikeskuksen kirkkosalista.
Lukijassa on herännyt varmaan kysymyksiä, miksi näin? Vastaus on, että olen liittymässä ortodoksiseen kirkkoon. Se ei johdu viimeaikaisista keskusteluista luterilaisessa kirkossa, vaan on pitkän ajan harkinnan tulos. Ehkä olen kulkenut koko elämäni kohti tätä ratkaisua, aina sielä ortodoksisen kummini sylistä kastehetkestäni. Ortodoksisuus on ollut mukana elämässäni tavalla tai toisella koko ajan: kummissani, aviopuolison suvun kautta, kesäisillä pyhiinvaellusmatkoilla; Uuteen Valamoon, kirjallisuudessa jota olen lukenut jo vuosikymmeniä, ortodoksisissa ystävissäni ja ennenkaikkea Jumalan johdatuksessa. Tunnen saapuvani kotiin, niinkuin monet muutkin ovat tätä samaa tapahtumaa kuvanneet.

Luterilainen kirkko ja seurakunta ovat minulle edelleen rakkaat. Toivon, että kummilapseni ja heidän vanhempansa hyväksyvät ratkaisuni. Haluan rukoilla kummilasteni puolesta samoin kuin tähänkin asti ja toivon voivani pitää heihin yhteyttä..Vanhemmilla on tietenkin lupa vaihtaa minut toiseen kummiin tässä tapauksessa. Silti, jos niin käy kummilapset ovat minulle yhtä rakkaita tulevaisuudessakin.

Kirkkoon liittymiseni tapahtuu tulevana jouluna.

Siunattua adventin aikaa ja joulupaastoa kaikille ystävilleni!