keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Unennäköä

 

"unia ei pidä uskoa silloinkaan, vaikka ne toistuvat kahtena perättäisenä yönä! Vaan entä jos ne samat unet toistuvat koko elämänkaaren ajan. En usko uniini, en niin että katsoisin mitä unikirjat kertovat siitä ja siitä elementistä unessani. Uskon kuitenkin, että unilla on joskus minulle kerrottavaa.

Olen koko ikäni nähnyt unta kotini ulko-ovesta, jota on mahdoton saada illalla, unessa lukkoon. Ulkopuolelta on tulossa joku uhka, joka unessa pelottaa ja haluan piiloutua lukitun oveni taakse. Uni toistui usein masennuskauteni aikana, ja pihalla seisoi mustapukuisia hahmoja, jotka olivat työntymässä sisälle kotiini.

Viimeöinen uneni oli taas samantapainen kuin nuo edelliset oviunet. Nyt vain oveni kamanat olivat kaatumaisillaan, eikä ovea tahtonut enää saada siinä pysymään. Tunne oli ahdistava, ei niinkään pelottava. Mietin aamulla "olenko jotenkin sielu liian avoinna maailmalle ja lähimmäisilleni?" "onko sisimpäni uhattuna?" Olen monella tapaa tienhaarassa ja jonkun asian suhteen olen jo lähtenyt seuraamaan uutta tienviittaa. Toiset valinnat ovat vielä hämärän peitossa. Kunpa osaisin edetä varoen, särkemättä itseäni ja lähimmäisteni mieltä.
Posted by Picasa

lauantai 23. lokakuuta 2010

Lumivalkoinen lauantai!



Ylä-Karjala on saanut tänään ensilumensa. Aamupäivällä pyrytti runsaasti, nyt vain harvakseltaan. Valoa on aivan toisella tavoin ja mielikin pirteämpi.

Sain tänään takaisin entiset vinyylilevyni, mutta en pääse niitä vielä kuuntelemaan. Levysoitin tarvitsee vahvistimen ja kaiuttimet. Toivottavasti saan ne ensi viikolla. Olin 60 luvun lopulla jossain Concert Hall Society kerhossa, josta tuli tilattua levyjä Osa on tietysti ostettu suoraan kaupasta. Rakkaimmat levyni ovat Kaustisten Purppurapelimannien ja Häälaulajien Kansanmusiikkia, Konsta Jylhän Vaiennut viulu, Swing in Bach ja Los Incas en Peru.

Tässä yksi lempikappaleistani, joka on myös tuolla viimemainitulla levyllä:

lauantai 9. lokakuuta 2010

Lokakuinen lauantai



Hyvää huomenta rakkaat ystävät! Kokonainen syyskuu on vierähtänyt käsistäni, ilman että olisin päivittänyt blogiani. Mihin lie aika mennyt, toivottavasti johonkin tarpeelliseen.

Luonto laskeutuu värikkäästi lepoon. Kiertelin kameran kanssa lähimaisemissa ja ihastelin koivujen keltaista aurinkoa, mustikoitten veripunaista hehkua ja maata peittävää upeaa lehtimattoa. Nyt kannattaa painaa mielen sopukoihin tämä värikylläisyys, jolla luonto luovuttaa elämänsä talvelle.

Ylä-Karjalan metsät ovat tyhjinä marjoista, joten korven kontiotkin tallustelevat jo kaupunkimaisemissa. Pihojen omenapuut ovat saaneet kyytiä tämän syksyn aikana, kun nallet ovat ravistelleet itselleen syötävää. Hirvet ovat olleet myös liikenteessä. Poikani auton eteen oli läheisellä kadulla hypännyt illan pimeässä hirviuros. Onneksi auton vauhti oli ollut hiljainen, joten vaurioilta vältyttiin puolin ja toisin.