keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Matkalla pyhiin 5 ja paluu kotiin

Sunnuntaiaamu näyttäytyi sumuisena, mutta lämpimänä. Heräsimme pääkellon soittoon, joka kuului varmasti kauas. Äänitin soittoa kännykälläni ja nyt voin kuunnella sitä joka kerran, kun puhelimeni soi. Kävin katsomassa aamupalveluksen alkua. Kirkko oli tupaten täynnä mustapukuisia ja huivipäiviä pyhiinvaeltajia. En jäänyt kirkkoon koko palveluksen ajaksi, vaan suuntasimme kulkumme kahdestaan igumenien hautausmaalle. Tie oli reunustettu mahtavilla pihtakuusilla ja aistin menneen ajan ja nykyisyyden yhdistyvän askeltemme alla. Tätä tietä oli vainajat saatettu haudanlepoon, rukouksin ja tätä tietä oli asteltu heitä muistelemaan.
Hautausmaalla oli vanha kirkko sekä kellotapuli.
Jykevät hautaristit kätkivät alleen monet kunnioitetut igumeni-isät.
"Ollos iäti muistettu..
...sinä autuuteen kutsuttu isämme, Igumeni Damasgin, Igumeni Nazari, ...!"
Tihkusade ei häirinnyt lintuja, jotka iloisesti lauloivat paluumatkalla hautausmaalta poistuessamme. Askeltemme jäljet piirtyivät kosteaan maahan ja liittyivät siihen pyhiinvaeltajien ketjuun, jotka vuosisatoja olivat tätä samaa tietä vaeltaneet.
Aamu-usva peitti alleen karjalaisen kukkaniityn ja tuoksuvan ruusupensaan luostarin takapihalla. Pyhään ehtoolliseen osallistuva kirkkokansa paastoaa edellisestä illasta lähtien ja vasta liturgian jälkeen oli luostarin aamupalapöytä katettuna, noin puolenpäivän aikoihin. Sitten olikin aika sanoa hyvästi luostarille. Huoneiden luovutuksen jälkeen tavaramme vietiin pikkubussilla satamaan ja me kävelimme katselemassa vielä hedelmäpuutarhoja ja sataman kauppapuoteja.
Puutarhat olivat kukoistavia; vanhat satavuotiaat omenapuut tuottivat edelleen hedelmiä, marjapensaita oli monenlaisia ja pieniä kivpenkkejä reunustivat aivan upeat kukkaistutukset.
Satamassa pääsimme vielä yhteiseen kuvaan. Laiva lähti kuljettemaan meitä kohti Sortavalaa, Karjalan kangasta, rajaa ja Suomea.
Taas hopealle välkkyy vedet aavat, ja laiva kulkee hiljaa keinuen. Vaan sydäntäni viiltää kaipuun haavat, sumentaa silmän kyynel suolainen. Miks`sydänparka huokaa raskahasti ja miksi mieli velloo ees ja taas? Kysymys vanha loppumattomasti, näin haet, haet turhaan valkamaas. Hyvästi jää, saareni, ainoani, hyvästi jääkää paikat pyhät niin, kupolit, kultaristit kirkoissani, hyvästi jääkää! - Vaiko näkemiin-? Näin kadotessas`sineen taivaan rannan, silmäni hiutuessa ikävään, kuvaasi mielessäni aina kannan. Sen muiston maisemassa aina nään. Maa sama Herran siellä on ja täällä, näin pyhä usko kokee lohduttaa; Vaan kaipuu siteellänsä sinnikkäällä. kuin synti vaeltajaa vainoaa. Valamo, rakkain paikka maailmassa, sanani liian köyhät kiitokseen. Vain murheessansa häilyy ankeassa, ei yllä ylistyksen korkeuteen. Enkeli pyhän saaren, siunaa meitä. Tiedäthän tiemme johdon oikean; Väkevyys taivaan, tue väsyneitä, kuljeta laivaa murheen ulapan... sanat igumeni Hariton

perjantai 9. syyskuuta 2011

Matkalla Pyhiin 4

Lauantaiaamuna, aamiaisen jälkeen kävelimme Nikolskin skiitalle. Ennenvanhaan skiitalle oli pääsy vain vesiteitse, mutta nyt sinne oli rakennettu silta pääsaarelta. Matkan varrella, sillan korvassa oli venäläinen asunto, jonka pihalla käyskenteli kukko sekä kanoja ja kaksi sarvekasta vuohta.

Skiitan ympäristö oli kaunis; mäellä oleva kirkko, valkoinen munkkien asuinrakennus, ihanat kukkaistutukset sekä vanhat sireenit, kukassaan.

Rannalla oli vielä vanha tullimaja ja iso risti.

Skiitan kirkkoa remontoitiin, mutta pääsimme kuitenkin pistäytymään kirkossa. Kuvia ei sisältä saanut ottaa.

Lauantaipäivänä saimme pitää pääkirkon alakirkossa rukouspalveluksen Pyhittäjäisille Sergeille ja Hermannille."Oi pyhät ja autuaat jumalankantajat pyhittäjäisämme Sergei ja Herman, Jumalan kunnian näkijät taivaan valtakunnassa, älkää ylenkatsoko meitä, syntisiä, puutteissamme ja murheissamme, vaan kiiruhtakaa luoksenne rientäviä auttamaan. Ottakaa vastaan huokaukset ja kyyneleet ja kuulkaa nöyrä rukouksemme. Seisoessanne taivasten Kuninkaan edessä rukoilkaa Hänen hyvyyttänsä, että Hän armahtaisi luostarianne ja antaisi koko maamme kantaa runsasta hedelmää, säilyttäisi maassamme rauhan ja hiljaisuuden, vahvistaisi meitä kaikkia uskossa ja hyvissä teoissa ja pelastaisi meidät synnin himoista, näkyväisten ja näkymättömien vihollisten hyökkäyksistä, vapauttaisi ahdistetut, parantaisi sairaat ja pahan hengen vaivaamat, merellä kulkijat pelastaisi, matkustajien mukana matkustaisi sekä auttaisi jokaista puutteessa olevaa uskovaista, sillä me kaikki olemme Hänen tekoansa. Hänen on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen."

Rukouspalveluksen jälkeen tutustuimme alakirkkoon. Tunsin vahvasti siellä kuten muuallakin Valamossa vuosisatoja jatkuneen ja jatkuvan rukouksen virran, joka kantaa meitä nyt ja eteenkinpäin. Kävimme myös yläkirkossa, joka oli sanoinkuvaamattoman kaunis ja avara. Lauantai-iltana osallistuimme siellä vigiliaan. Pääkirkossa ei ollut valokuvauslupaa.

Valamon pääsaarella sijaitsee useampi sivuluostari eli skiitta. Kaikkiaan Valamon saaristoon kuuluu n. 50 saartaa ja joillakin saarilla on myös kunnostettuja skiittoja. Kaikkiaan skiittoja on entisöity toistakymmentä ja yksi täysin uusikin on rakennettu v.92 jälkeen.

Lauantai-iltapäivällä lähdimme kantosiipialuksella toisella puolen Valamon pääsaarta. Rantauduimme Uuden Jerusalemin skiitan satamaan. Satamassa oli isoja valtamerialuksia, Pietarista ja Moskovasta asti. Jouduimme kulkemaan parin laivan läpi, jalan, ennenkuin pääsimme rannalle. Sataman rannassa oli myyntikojuja ja tie nousi ylämäkeen kohti Ylösnousemuksen eli Uuden Jerusalemin skiittaa.
Skiitan sataman puoleinen portti.


Skiitan yhteydessä toimi 1930-luvulla Valamon poikakoti; siihen otettiin oppilaiksi köyhien leskiäitien poikia, jotka saivat ilmaisen ylläpidon ja koulutuksen
Eräs tunnetuimpia poikakodin kasvatteja on Helsingin seurakunnan pitkäaikainen toinen pappi, rovasti Arvi Karpov, joka kirjoitti Valamon vuosistaan kaksi muistelmateosta. Nykyään skiitalla asuu kesäisin oppaita, jotka esittelevät Valamon saaristoa.

Ylösnousemuksen skiitan yläkirkko (josta kuva) on omistettu Kristuksen ylösnousemukselle ja alakirkko apostoli Andreaalle. Alakirkossa on kopio Jerusalemissa sijaitsevasta Kristuksen hautakammiosta.

Uuden Jerusalemin skiitalta lähdimme kävellen paluumatkalle. Suurin osa pyhiinvaeltajista kulki pidenpää reittiä ja me kuljimme pienellä joukolla helpomman ja lyhemmän tien kautta.


Matkan varrella ihastelimme Getsemanen skiittaa

Karjalaumaa, paimenensa kanssa. Paimen soitti poikkihuilulla meillekin tuttua säveltä: Vain kotka lentää aurinkoon. Se oli uskomaton idylli, jonka olisin tahtonut tallentaa videolle. En vain osannut käyttää kameran videotoimintoa


Igumenin lammilla olisi voinut viivähtää vaikka kuinka kauan. Luonnon rauha ja kauneus kosketti syvältä.


Karjahovilta palasimme pääluostarille pikkubussilla, jonka vauhti kapealla saaritiellä oli melkoinen. Ehjänä kuitenkin saavuimme perille.












tiistai 6. syyskuuta 2011

Matkalla Pyhiin 3


Kantosipialus matkasi tyynellä Laatokalla ja näkymänä oli Sortavalan saariston jälkeen vain vettä, silmänkantamattomiin. Viimein, malttamattomana nousin katsemaan horisonttia ja näin maata ja kupolin. Näinkö ne ensimmäisenä, en tiedä, mutta ainakin ilmoitin siitä porukalle..." tuolla siintää Valamo"...ja kamerat löytyivät hetkessä käsiin. Ensimmäiset kuvat olivat hämärät jo aluksen likaisen etulasin vuoksi. Jännitys tiivistyi mitä lähemmäksi kirkon kupoli tuli ja viimein edessä oli
Nikolskin skiitta. Olimme Valamon luostarin vesillä ja enää vain muutama minuutti, kun pääsimme kääntymään satamaan ja laituriin. En kumartunut maahan, enkä suudellut sitä, päästyäni kovalle maalle, Valamon maaperälle. Ihemtykseni keskittyi koneisiin ja kuorma-autoihin ja miesten hyörinään satama-alueella. Myöhemmin saimme kuulla, että Valamoon oli tulossa vierailulle patriarkka Kirill ja sataman kunnostustöillä oli kiire, siellä työskenneltiin lähes yötäpäivää. Matkatavaramme pakattiin pieneen bussiin ja me itse lähdimme nousemaan niitä 62 porrasakelmaa ylös kohti pääluostaria ja majoituspaikkaamme.
Siinä se oli edessämme, pilviä hipoen, pääluostarin kirkko. Emme saaneet kuvata sitä sisäpihalta vaan vain hotellipihalta, aidan takaa. Sen risti kohosi yli 70m:n korkeuteen, maan pinnasta. Rakennustelineillä kulkivat remonttimiehet ja -naiset ilman turvaköysiä ja kaiteita. Päätä huimasi jo pelkkä heidän työskentelynsä katselu. Ehkä munkit rukoilivat heidän turvallisuutensa puolesta ja varmasti niin tekivätkin.


Suurin osa matkalaisistamme majoitettiin pääluostarin ulommaisen kehän hotellirakennukseen. Suomalaisen tulkkimme lisäksi joukkoomme oli liittynyt myös paikallinen tulkki. Hän oli inkeriläinen, erittäin hyvää suomenkieltä puhuva ja eloisa nainen. Tulkkien avulla selvittelimme majoitusta. Hotellimme "emännöitsijänä" oli nuorehko "nunna" ( en tiedä oliko hän sitä oikeasti). Nuoremmat ja hyväjalkaiset majoitettiin kolmanteen kerrokseen (niin me kaikki luulimme) ja huonompikuntoiset ensimmäiseen kerrokseen. Nyt oli vain niin, kuten hotellista poislähtiessä selvisi, että kolmas kerros tarkoitti täällä ensimmäistä kerrosta ja ensimmäinen kerros sijaitsi ylinnä. Niimpä nunna työnsi meidät miesystäväni kanssa heti alimpaan kerrokseen. Huoneet olivat todella siistit, samoin käytävät ja siellä sijaitseva wc ja suihku. Kylmien ilmojen aikaan huoneita lämmitettiin käytävillä olevilla tiiliuuneilla. Naiset vaihtoivat matka-asusteet luostariin sopivaan vaatetukseen; hameeseen tai mekkoon ja huiviin. Hameen alle jätin itse, kuten moni muukin, pikäthousut etteivät hyttyset päässeet pistelemään.

Venäläisen oppaamme mukana kiersimme pääluostaria


Pääsimme vihdoin ruokailemaan, isoon ruokasaliin. Meille oli katettu pöydät ja saimme syödäksemme kasvisbortskeittoa, makaroonia ja kalaa. Juomana oli jotain luumukompottimehua. Miesystäväni taisi jäädä hieman nälkäiseksi, joten kävimme illalla täydentämässä ruokavarastoja luostarin sekatavarakaupasta. Luostarissa ei käytetä lihaa eikä maitoa, joten ateriat olivat enimäkseen kasvisvoittoisia, lisänä makarooneja ja kalaa. Aamuisin saimme puuroa sekä leikkeleitä. Aamiaisen jälkeen oli ruokasalissa myytävänä myös ihania piirakoita: kaali-, kala-, omenatäyillä. Tulkin välityksellä sain tietää, että piirakat olivat paisttu paastotaikinaa, joten niihin ei ollut käytetty lainkaan kananmunia. Sain siten herkutella niillä mielin määrin.

Saimme kuulla hienoa kuorolaulua, jota esittvät pietarilaiset musiikinopiskelijat. Tämä pieni kirkko sijaitsi luostarin ulkokehällä ja siellä sai poikkeuksellisesti myös valokuvata. Kuoro lauloi myös suomeksi. Ostimme muistoksi hienosta konsertista heidän levyttämänsä cd:n.

Illalla, ennen nukkumaan menoa kävelimme vielä satamassa. Uni voitti viimein väsyneet pyhinvaeltajat ja uni oli hyvää ja syvää.



.








maanantai 5. syyskuuta 2011

Matkalla Pyhiin 2.

Matkan varrelta Suomen puolelta nousi muutama matkatoveri kyytiin, samoin saimme Joensuusta matkafirman "Luostarimatkat" järjestämän tulkin mukaamme. Kun koko pyhiinvaeltajoukko oli koossa hiljennyimme isä Kostin johdolla rukouspalvelukseen. " Oi Vapahtaja, joka Luukkaan ja Keopaan kanssa Emmaukseen kuljit, saavu nytkin palvelijaisi seuraksi heidän matkalle hankkiutuessaan ja päästä heidät kaikista vaaroista, sillä sinä voit kaiken, mitä tahdot, oi ihmisiä rakastava."

Ennen raja-asemaa, lauloimme: "Valamo saari ihmehinen, voimasta Luojan Armiaan. Luostari paratiisillinen on siellä puhtauedessaan. Ihmeellisesti pyhitetty, tyyssija valittujen vain, sydämissämme ylennetty, asunto rauhan vaalijain...."

Rajamuodollisuudet sujuivat ongelmitta ja rahanvaihdossa saimme käteemme tukun ruplia. Olin nyt ensi kerran Venäjän puolella, entisen Karjalan mailla ja sydämeni sykki jännityksestä.


Ensimmäinen pysähdyspakkamme oli Ruskealan luterilainen kirkko, jossa söimme maittavan aterian. Ruokana oli lihapullia, perunoita, kastiketta ja salaattia. Jättämällä lihapullat pois lautaseltani, säästyin kananmuna-allergialta, mutta ruokaa oli kyllä muutenkin riittävästi. Kirkko oli vielä rakenteilla:


iso kirkkosali oli luterilainen


ja ruokasalin puolelle oli rakennettu ortodoksinen alttari.


Bussimme jatkoi matkaansa halki entisten karjalaisten maisemien. Tienvarret olivat vesottuneet lähes läpinäkemättömiksi ja siellä mistä jotain näkyi oli vastassa vanhat vinot ja harmaat rakennukset.

Varhaisen aamuheräämisen vaikutus alkoi painaa silmäluomiani umpeen. Nukuin, bussin matkatessa kohti Sortavalaa ja osan Sortavalan kiertoajelunkin ajan. Vanhat ränsistyneet talot olivat suomalaisten aikoinaan kodikseen rakentamia. Niitä ei oltu millään lailla korjattu.


Sortavalan ortodoksinen kirkko oli remontin alla, kuten kuulema useita vuosia aikaisemminkin. Pääsimme sinne sisään ja saimme sytyttää tuohuksemme pyhien ikoneiden eteen. Tunnelma oli harras ja tunsin olevani oikealla matkalla, matkalla pyhiin.


Matkan tärkein osuus alkoi Sortavalan satamasta, kun Valamon kantosiipialus starttasi rannasta ja matkasi kauniin Sortavalan saariston kautta kohti aavaa Laatokkaa ja Valamon luostarisaaria.

Matkalta Pyhiin 1.

Viimeisessä päivityksessä olimme lähdössä Laatokalle, Valamon luostariin. Matkasta on kulunut kokonainen kesä ja matkakertomus on muotoutunut monen unohduksen myötä seuraavanlaiseksi.

Paniikki iski lähtöpäivää edeltävänä iltapäivänä. En löytänyt mistään kopiota matkavakuutuksestani. Muistin käyneeni vakuutustoimistossa ja sen etten maksanut vakuutusta silloin käteisellä. Tarkistin pankkitositteet netistä, enkä löytänyt sieltä maksutositetta. "Tähänkö tämä matka nyt päättyy, heti alkuunsa" oli paniikkkinen ajatus ja itku pursui kyynelkanavistani. Viimein älysin, miesystäväni kehoituksesta, soittaa vakuutusyhtiöön. Siellä asiaa tutkittiin monen virkailijan voimin ja todettiin, ettei ainakaan maksamattomia maksuja ole kontallani. Tieto siitä helpotti ja illalla löytyi oikea kuittikin, suoritetusta maksusta.

Perjantaiaamuna 17.6. starttasimme. pojan kuljettaman automme klo 5 kohti Lieksaa, josta bussi oli lähdössä kuuden aikaan rajalle. Tulimme Lieksaan hyvissä ajoin ja ajoimme luulemalleni, kirkon pihan, lähtöpaikalle. Olimme ensimmäiset paikallaolijat ja sitä jo hieman ihmettelin. Miehet totesivat, ettei tämä ainakaan kirkon piha ole, sillä temppelin seinässä lukee seurakuntatalo. "Mitäs nyt tehdään?" Jäämmekö nyt pois matkasta, koska emme löydä Lieksan ortodoksista kirkkoa? Onneksi kännykässäni oli matkanjärjestäjän puhelinnumero ja heti ensimmäiseen soittooni vastattiin. "Ajakaa seuraavaan risteykseen ja siitä vasemmalla. Kirkko ja bussi löytyy sieltä. Niinpä parin "pienen vastoinkäymisen" jälkeen olimme turvallisesti oikeassa paikassa oikeaan aikaan.


Matka saattoi alkaa.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Aurinkoista aamua!


Unet karisivat silmistäni jo klo 4:30 ja siitä asti olen ihastellut aamun kauneutta ja lintujen liverrystä. Sää on viileän puoleinen +10 astettta, joten en taida lähteä nyt aamu-uinnille. Kesäuintikausi on kyllä jo avattu ja vesi on todella lämmintä, avantoon verrattuna :D

Valmistaudumme perjantaiaamuna alkavaan Laatokan Valamon reissuun. Sääennuste lupaa sinne aurinkoa, mutta viileää. Pitänee harrastaa kerrospukeutumista eli hameen alle pitkäthousut. Tulemme takaisin sunnuntai-iltana. Tätä matkaa olen odottanut aina 10 vuotiaasta lähtien ja nyt se on jo näin lähellä!

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Kuvakierros, edelliseen postaukseen.


Joensuun kalamarkkinoilla Apan korun korutaiteilijan kanssa.


Pielisjoki kimmelsi auringonpaisteessa.


Leijojen tanssi sinisellä taivaalla

Uuden Valamon kuusikuja, Heinävedellä, kutsui kirkkoon, aamupalvelukseen ja liturgiaan.


Sain ensimmäisen kerran osallistua Uudessa Valamossa, ehtoollisen sakramenttiin.


Kuopion tori oli täynnä kirpputorimyyjijä ja ostajia.


Vehmersalmen silta, aamu-uinnilla kuvattuna.


Paluu Uuteen Valamoon, ennen kotimatkaa.

torstai 19. toukokuuta 2011

Terveiset Valamosta, Heinävedeltä!

Aikaa on todella vierähtänyt, edellisestä postauksesta. Kirjoittelen tätä Vehmersalmelta, Kuopion periferiasta. Tulin iltapäivällä tänne Heinäveden Valamosta, jossa olin Omaiset mielenterveystyön tukena järjestön järjestämällä voimavarakurssilla.

Kotoa olen ollut poissa viime perjantaista lähtien. Olimme ystäväni, korutaiteilijan kanssa Joensuun kalamarkkinoilla lauantaipäivän. Laitan tapahtumasta kuvia myöhemmin.

Sunnuntaina ajelimme Valamoon, jonne ystäväni jäi jalometallikurssille ja itse menin ystäväni Catariinan luokse yökylään ja odottamaan tiistaina alkavaa omaa kurssiani. Kiitos kahdesta ihanasta vuorokaudesta ja kaikesta, mitä sain Catariinan ja perheen kanssa kokea!

Oma kurssini alkoi tiistaina ja päättyi tänään iltapäivällä. Ehkä suurin anti oli Valamo itse ja sen hengellinen anti. Tapasin myös entisiä ja uusia ystäviä joiden kanssa saimme todeta, että Jumala antaa ihmeellisiä kohtaamisia tiellemme. Tähänkin tulee kuvia, kunhan kotiudun ensi viikolla ja saan kameran kuvat tietsikalle.
Maanantaina palaan Valamoon, hakemaan korutaiteilijan kurssiltaan ja suuntaamme auton nokan kohti Joensuuta ja Nurmesta.

Hyvää viikonvaihdetta jokaiselle lukijalle!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Lukeminen on mieleistä!

Löysin kaksi kirja-arvontaa näistä blogeista:

Lumiomena


Odota, mä luen tän eka loppuun

En osannut linkittää kuvia, mutta blogien nimistä klikkaamalla pääsee arvontasivuille. Käykäähän kommentoimassa, niin pääsette mukaan!

Yöpöytä on täynnä kirjoja: Robin Cook, Perimä (pojalle ostamani joululahja) Kate Jacobs, Lankakaupan tyttö (ystävältä lainassa, jo kuukausia), Äiti Tekla, Lasin hämäryys (oma ostama), Benedicta Idefelt, Viipurista Vatikaaniin (pojan lahja minulle) samoin olen pojalta saanut Patricia Cornwell, Post Mortem ja John Grisham, Testamentti. Sitten on vielä lukuisia kirjoja Karjalasta, jotka sain lainaan naapurista ja ortodoksisia kirjoja, joita olen viime aikoina myös hankkinut. Osaa näistä olen aloittanut lukemaan ja osa on aivan avaamattomia. Käyn usein kirjastossa, mutta viimeaikoina on täytynyt palauttaa joku kirja ihan lukemattomana takaisin. Ei kiinnostuksen puutteesta, vaan saamattomuudesta.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Siunausta Uuteen Vuoteen 2011!

 
Posted by Picasa

Rasimäen tsasounan luminen olemus tervehti matkalaisia viime viikolla; ristinhakumatkalla. Kummini oli tullut kyläilemään äitinsä luokse ja tuonut minulle tullessaan kaularistin. Mirhavoitelun yhteydessä sain ristin seurakunnalta, sillä kummini ei päässyt tilaisuuteen. Kyläilyreissulla sain häneltä ihanan pienin, hopeisen ortodoksisen ristin. Kotiin saavuttuani en löytänyt enää ristiä kaulaltani. Se oli pudonnut jonnekin. Sitä on etsitty kaikkialta, mutta tuloksetta. Kävin silloin kotiinpaluumatkalla kuvaamassa tuon tsasounan. Ehkäpä risti tipahti silloin tuonne, tsasounan eteen, tielle? Sain kummiltani tällä viikolla uuden kaularistin ja toivottavasti tämä säilyy nyt paremmin kaulallani. Vien tämän uuden ristin myös kirkkoon, siunattavaksi.

Uusivuosi alkoi flunssan merkeissä. Tänään on jo vähän parempi olo ja lähden ajelemaan miesystäväni kanssa kohti Vehmersalmea. Käymme matkan varrella hänen vanhempiaan tapaamassa. Huomenna palaan takaisin kotiin.

Siunattua vuotta 2011 teille kaikille!