Pyhiinvaellus Laatokan Valamon luostariin. 2. matkapäivä

Heräsin aamulla klo 4 taalannon kalkkeeseen. Taalanto on puinen lauta jota hakkaamalla kuuluu kumiseva ääni.  Munkki kiersi luostarialuetta ja herätteli munkkeja ja pyhiinvaeltajia kirkkoon, palvelukseen. Itse nousin vain kurkistamaan ikkunasta ja näin kuinka aamuaurinko kultasi luostarin ulkokehällä olevan kirkon tornin. Unisin silmin kuvasin näkymän ikkunastani ja jatkoin nukkumista.

Aamuaurinko kultaa luostarin kirkon tornin

Aamupala tarjottiin trapesassa joka sijaitsi sisemmällä luostarikehällä. Pienen oven kautta nousimme pitkiä portaita toiseen kerrokseen ja ruoan tuoksu saavutti meidät. Ruoka oli yksinkertaista, puuroa, leipää, kasviksia ja teetä, mutta maistuvaa. Tarjolla oli myös ostettavaksi pieniä piirakoita; kaali tai omenatäytteellä. Ostimme niitä matkaevääksi päivän retkelle kauenpana oleviin skiittoihin eli sivuluostareihin.

Trapesan ruokapöytä oli samalla tavalla katettu joka aterialle.

Ruokailun jälkeen eväät reppuun, reppu selkään ja suunnistimme pikkubussille. Se vei meidät valko- ja sinivuokkojen reunustamaa tietä Karjaportille. Sinne oli edellisen kerran jälkeen noussut valtaisa navetta. Lehmiä oli jo ulkona, mutta huilua soittavaa paimenta emme tällä kertaa tavanneet ( kesällä 2011 hän paimensi lehmiä metsäsaarekkeessa ja soitti samalla huiluaan). Hauska yhteensattuma tämän Karjaportin maatilan hoidosta: Markulla oli keskikoulussa koulukaveri jota kutsuttiin Munkiksi. Saimme tietää että hän on ollut useampana vuonna täällä opettamassa Valamon munkkeja maanviljelyyn ja karjahoitoon. Valitettavasti emme häntä tällä matkallamme tavanneet.

 Karjaportin rakennukset ovat lähes säilyneet ja peruskorjattu.

Karjaportin mahtava navetta. Yläkerroksessa asustavat kanat.

Karjaportilta lähdimme kävellemään kohti Igumenien lampea ja Konevitsan skiittaa. Edellisellä matkallamme emme päässeet skiittaan sisään mutta nyt se oli mahdollista. Skiitan läheisyydessä oli pieni maja jossa asui yksi munkki. Hän piti palveluksia Konevitsan skiitan kirkossa joka on pyhitetty Konevitsan Jumalanäidille. 

Kirkko oli pieni ja vaatimaton. Ehkä juuri siksi se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olisin halunnut pysähtyä sinne pidemmäksi aikaa.

Konevitsan Jumalanäidin ikoni

Kirkon torni

Igumenien lammelle istuimme levähtämään ja syömään eväitämme. 

, 

Luonto kukoisti auringonpaisteessa sinisen eri vivahteissa, sininen taivas, sininen vesi ja sinivuokot metsän siimeksessä. 

  

Laatokan sininen syvyys!

Skiittojen siniset kupolit!

Useamman kilometrin taivalluksen jälkeen saavuimme Uuden Jerusalemin skiitalle jonka ulkokehä portteineen loisti punaisena edessämme. Skiitan pihamaalla leikkivät kissat ja lammessa uiskentelivat sorsat.

Yläkirkko on pyhitetty Ylösnousemukselle ja niinpä mekin kajautimme riemullisesti "Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi!" Ikonostaasi on posliinia.

Alakirkko on pyhietty apostoli Andreaksen muistolle. Kuvassa oikealla, peräseinällä on Jerusalemin Pyhän Haudan esikuvan mukainen Kristuksen hautaluola.

Tällä skiitalla saattoi kuvitella orpopoikien jalkojen kopinan ja iloiset äänet vuosikymmenien takaa. Pihassa olevassa rakennuksessa oli ollut 1930-luvulla luostarin poikakoti.

Palasimme jalkaisin tälle portille jossa odotimme bussikyytiä pääluostariin.

Iltaruokailun jälkeen teimme pienellä joukolla retken igumenien hautausmaalle. Mahtavat lehtikuuset reunustivat tietämme ja sinivuokkomättäät loistivat iltaauringossa.





















Erakko Nikolain hauta



Ollos iäti muistetut te taivaaseen kutsutut!












Oi Jeesus Kristus,
Sinä pyhän kunnian, iankaikkisen taivaallisen Isän,
pyhän autuaan ihana Valkeus.
Elettyämme auringon laskuun, nähtyämme illan koiton
me veisaten ylistämme Jumalaa,
Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.
Jumalan Poika, Elämänantaja.
Kohtuullista on, että Sinulle kaikkina aikoina hartain äänin ylistystä veisataan.
Sen tähden maailma Sinua ylistää.