keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Tuntomerkkejä minusta


Sain tuntomerkkejä haasteen Dorikselta

Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

1. Olen pituudeltani 163cm tai hieman lyhempi, riippuu ryhdistäni

2. Reilusti ylipainoinen

3. Minulla harmaan vihreät silmät, hymyilevä suu, ja omat harittavat hampaani

4. Hiukseni ovat harmaantuneet jo aika tasaisesti, välillä otan niihin tummia raitoja

5. Kasvoissani näkyy vain vähän ryppyjä, kiitos pullukoiden poskieni ;)

6. Punastun vieläkin, kuten nuorena

7. Minut tapaa usein farkkuihin ja t-paitaan pukeutuneena

8. Useimmiten ulkona liikkuessani, selässäni keikkuu tilkuista koottu nahkareppu

9. Olen seurallinen, mutta viihdyn kyllä yksinkin.

10. Minut voi tavata kaulassani kameralaukku tai kädessä erikokoisia pakkeja (akvarellimaalauspensseleitä, koruntekovälineitä, sukkapuikkoja ja virkkuukoukkuja)

11. Aamuvarhaisella minut voi löytää myös kylpylästä vesijuoksemasta tai avannosta, kesäisin järvien vesi alkaa olla jo liian lämpöistä virkistävään uimiseen

12. Puikkelehdin joka viikko kirjaston hyllyjen välistä ja käyn lukemasta lehtiä lehtisalissa

13. Olen likinäköinen ja hajataittoinen rillipää. Lukiessa otan lasit pois, koska lukuosa ei näytä tarpeeksi hyvin

14. Isossa päässäni(ympärys 60cm) on useinmiten huivi tai huppu, jotka suojaavat myös kaulaani. Tarpeeksi isoja hattuja ei ole löytynyt.

15. Kesäaamuna saatan kuljeksia aamuvarhaisella pihallani yöpaidassa ja paljasjaloin

16. Talvisin kuljen potkurilla tai jalan, ei niin liukkailla kevät-, kesä- ja syyskeleillä pyöräilen ja joskus harvoin olen myös auton ratissa (silloin kun autoni on pojan mukana kotosalla

17. Opiskelen Karjalan kieltä, joten voit kuulla erilaisia z,c,s, ym shuhuäänteitä tai laulunluritusta (laskettaguo brihat hebot, itshe mängyö maguomah...) ohi kulkiessasi

18. Voin myös viittoa kuurojen ystävieni kanssa

19. Talvi-iltoina, saunamatkoilla saatan heittäytyä löylyjen välissä lumihankeen ja ihailla tähtikirkkaan taivaan alla Luojan luomaa kauneutta

20. Luterilaisen kirkon penkistä, ortodoksisesta kirkosta seisomasta ja siioninvirsiseuroista minut voi myös paikallistaa iloisen värisistä vaatteistani ja korvikset korvissani ja uskon Jumalan hyväksyvän minun lapsilaumaansa, juuri tällaisena kuin olen :)))


Haastan tähän seuraavat blogiystäväni:

Tiitsan
Amalia-mummon
Harakan
Marja-Leenan
Orvokin




Haastan seuraavat blogit tähän haasteeseen:

7 kommenttia:

orvokki kirjoitti...

Kiitos haasteesta otan vastaan kirjoitan viikonloppuna kun kiireet vähän helpottuu

Marja-Leena kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Mietin vielä, voinko tätä jatkaa.

Tiitsa kirjoitti...

Kiitos haasteesta, otan vastaa ja kirjoitan viikonloppuna.

Amalia48 kirjoitti...

Kiitos haasteesta Paraskeva!
Tänäänhäm jo aurinko suosi meitäkin:)
ja lämmintäkin oli reilu 5 astet.

Matleena kirjoitti...

Hih, enpä ole kai muistanut kertoakaan, että sinun esimerkkiäsi noudattaen kävin tänä vuonna ensimmäisen kerran saunasta lumihangessa! ;D Toisenakin iltana yritin, mutta lumi oli ehtinyt jo kovettua niin paljon, että jäi yritykseksi.

Nytpä tiedän sinusta jo aika paljon! Mukavia tämmöiset paljastukset, joihin saa itse valita, paljastettavat asiat. ;)

Harakka kirjoitti...

kiitos haasteesta.
Olen jo aiemminkin saanut näitä, mutten ole vielä ehtinyt vastaamaan niihin, eli vastaan kaikkiin sitten yhtäaikaa, kun ovat niin samankaltaisia.
Koitan viikonloppuna saada aikaseksi.

Nelmi kirjoitti...

Mukavaa lukea sinusta hiukan enemmän. Olen iloinen siitä, että olet myös niitä uskovia, jotka eivät rakenna karsinoita! Taivaan Isä varmasti hyväksyy sinut iloisin mielin, katsohan vain kesällä luontoa, kuinka värikäs se onkaan. Samoin, jos Hän nauttii väreistä, niin varmasti se suodaan meillekkin ja korutkin.
Siunausta sinun kevääseen :)