tiistai 2. huhtikuuta 2013

KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!

">



Ihmeellinen Suuri paasto, ihmeellinen Pääsiäinen, ihmeellinen kevät! Nuo kaikki edellämainitut ovat koskettaneet minua syvältä.
Olin suunnitellut kirjoittavani pastopäiväkirjaa tänne blogiini, mutta se jäi. Pieni muistelus kuitenkin menneestä.

Tavoitteenani oli Sovintosunnuntain jälkeen osallistua jokaiseen puhtaan viikon palvelukseen. Eihän se läheskään onnistunut, mutta yritystä sentään oli. Elin päivä päivältä ihmetellen ja kuunnellen paaston tekstejä ja sävelmiä, jotka jäivät soimaan kirkosta palattuani. Onneksi paaston tueksi seurakuntamme järjesti usealle viikonpäivälle aamu- ja ehtoopalvelukset sekä keskiviikoiset Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiat.

Paaston edetessä fysiikka alkoi pettää; nivelrikkoiset polveni tekivät tenän maahankumarruksissa ja oikean jalan isovarvas sähkötti kipakasti. Mielialan vaihtelut alkoivat keskellä paastoa, niinkuin hyvin saattoi arvata. Itsepäisyys ja itsekkyys nosti päätään. Kapinoin pienimmästäkin asiasta ja puhkesin turhiin kyyneliin. Onneksi rakas kanssakulkijani on ymmärtäväinen ja lohduttava. Katumukseen oli syytä monin tavoin. Pitkitin ja pitkitin soittoa rippi-isälleni, mutta viimein sain sovittua Suurelle viikolle tapaamisajan. Ja jälkeenpäin mikä helpotus ja ilo ja ihmettely: miksi niin harvoin käytän Katumuksen sakramentin mahdollisuutta hyväkseni?

Suurena Torstain liturgiaan sain mukaani rakkaan, vanhan ystäväni, jonka elimistöä runteli jo monet sairaudet eikä altsheimer niistä vähäisempänä. Olin hänen kanssaan kulkenut monet kirkkomatkat ja pyhiinvaellukset, ennen omaa kirkkoon liittymistäni. Sairaus oli vienyt häneltä liikuntamahdollisuuden ja muistin. Kuitenkin, saavuttuamme kirkon eteiseen, tämä mummonen risti silmänsä aivankuin olisi eilen viimeksi kirkossa käynyt. Istutin hänet viereeni ja seurasin sivusilmällä hänen reakointiaan palveluksen edetessä. Aivan värmasti hän tiesi missä ja mitä varten oltiin. Koitti hänen vuoronsa astua ehtoolliselle ja sain olla todistamassa suurta ihmettä: muisti oli kirkas ja selkeä, kaikki tapahtui kutten pitikin. Sain suuren lahjan, niin pienestä vaivannäöstä, kun toin hänet kirkkoon.

Suuren Perjantain ehtoopalvelus oli harras ja kaunis. Kristuksen hautakuvan kanto keskelle kirkkoa, sen koristelu ja kumartaen ja suudellen kunnioittaminen on Suuren viikon palveluksista vaikuttavin.

Lauantai-iltana oli jännitystä ja juhlan tuntua. Tulimme kirkkoon ja tuntia aikaisemmin, sillä käyttöön otettiin naisten kirkkoliput, ristisaattoa varten. Kävimme katsastamassa kirkon ympäri kiertävän polun ja totesimme sen turvalliseksi kävellä. En ole koskaan aikaisemmin kantanut kirkolippua ja yhtä kokemattomia taisivat olla myös muut naiskantajat. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja saimme yhtyä riemulliseen pääsiäistropaariin:

"Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi!"







5 kommenttia:

Liiolii kirjoitti...

Totisesti nousi!!!

Mitäpä kuuluu sinulle?

Vaeltaja kirjoitti...

Niin ne ovat muistissa. Toivottelin töissä eräälle alzheimer-mummukalle syntymäpäivänään monia vuosia, ja tämä ihan varmasti oli siitä liikuttunut. Paljon hän ei muuten muusta maailmanmenosta tuntunut olevan perillä.

kosotäti kirjoitti...

Totisesti nousi.

Erään ystäväni isä oli vuosia ollut jo "muissa maailmoissa" ei tuntenut ketään ei muistanut mitään, mutta eräänä aamuna hän heräsi aivot kirkkaina, halusi nähdä kaikki lapsensa, ja papin. Hän pyysi lapsiltaan anteeksi, otti vastaan ehtoollisen, ja seuraavana aamuna hän oli taas siellä omassa maailmassaan.
Nämä on niitä Jumalan suuria ihmeitä.

Iloa ja siunausta siun kevääseen.

Mama Na mambo yake-mamman jutut kirjoitti...

Kiitos tästä kauniista kuvauksestasi paaston ajasta ja kirkkokokemuksesta vanhuksen kanssa. Vasta nyt pääsin tätä lukemaan, kun olemme nyt Suomessa.

Marja-Leena kirjoitti...

Odottelen vastaustasi fageboogissa.Kiitos!