perjantai 13. elokuuta 2010

Kainuuseen

Viime viikonloppuna olin mm. täällä eli Mätäsvaaran kaivoksen veisuuseuroissa.



Kävin myös tätini luona Lieksassa ja tapasin uuden nettiystäväni. Monin tavoin ikimuistettava viikonloppu ja oikeastaan koko viikkokin. Heinäkuun helteet jatkuivat elokuun puolellekin ja tänään on taas kylvetty hiessä. Pyöräilin kaupungilla, kampaajalla ja kirjastossa. Olin aivan litimärkä, kun tulin kotiin. Saunan padan alle tuli ja pataan vettä lämpiämään, jotta sain hiet pestyä pois. Meidän talossa kun ei ole suihkua, on tämä peseytyminen vähän monimutkaista.

Nyt lähden viikonlopuksi Sotkamoon. Sinne tulee pieni kummityttäreni (10kk) perheineen ja tietysti tapaan myös siskoni miehineen. Tänä iltana pääsen myös uimaan Hiukan laineille!
Moni asia on jäänyt viime postauksen ja tämän välillä kirjoittamatta. Niihin kuuluu mm. Herättäjäjuhlamatka Kiuruvedelle. Sitäkin olisi ollut runsaasti kuvia, mutta olen nyt laiska.

Uimavedet ovat hellineet tänä kesänä lämpimyydellään. Itse innostuin uimaan joka aamu n. 1,5 h ja se on ollut tosi mukavaa. Odotan silti innolla veden jäähtymistäkin, sillä silloin se virkistää enemmän.

Hyvää viikonloppua kaikille!

3 kommenttia:

Sirkka kirjoitti...

Täälläkös sinä, Palaga, elelet! Hauska nähdä, että sinä voit hyvin. Olen vain ajatellut sinua, kun tuossa toisessa blogissasi ei ole tapahtunut mitään pitkään aikaan. Ymmärrän, että sinulla on muutakin elämää. Ajatella, olet uinut ja tehnyt juhlamatkoja ym. ja viihtynyt, se on hauskaa. Itse en ole edes uimassa käynyt. Hyvää kesän jatkoa sinulle!

Marja-Leena kirjoitti...

Klikkaa hiirellä tästä kommentista "Marja-Leena" Tein vähän mielenkiintoista hommaa, jos joku sattuisi tarvitsemaan?

mm kirjoitti...

Tähän yritin aikaisemmin laittaa viestin, mutta se ei silloin tullut perille:
"Akileija näyttää olevan aika sitkeä. Se kyllä vaihtaa paikkaa joskus mielensä mukaan.
Kaunista kesää pihallesi ja sinulle! Kun tarkemmin katson, taitavat kukkasi ollakin kelloja noisa molemmissa kuvissa. Vuohenkelloja? Minulle kuitenkin outoja."