Matkalla Pyhiin 4

Lauantaiaamuna, aamiaisen jälkeen kävelimme Nikolskin skiitalle. Ennenvanhaan skiitalle oli pääsy vain vesiteitse, mutta nyt sinne oli rakennettu silta pääsaarelta. Matkan varrella, sillan korvassa oli venäläinen asunto, jonka pihalla käyskenteli kukko sekä kanoja ja kaksi sarvekasta vuohta.

Skiitan ympäristö oli kaunis; mäellä oleva kirkko, valkoinen munkkien asuinrakennus, ihanat kukkaistutukset sekä vanhat sireenit, kukassaan.

Rannalla oli vielä vanha tullimaja ja iso risti.

Skiitan kirkkoa remontoitiin, mutta pääsimme kuitenkin pistäytymään kirkossa. Kuvia ei sisältä saanut ottaa.

Lauantaipäivänä saimme pitää pääkirkon alakirkossa rukouspalveluksen Pyhittäjäisille Sergeille ja Hermannille."Oi pyhät ja autuaat jumalankantajat pyhittäjäisämme Sergei ja Herman, Jumalan kunnian näkijät taivaan valtakunnassa, älkää ylenkatsoko meitä, syntisiä, puutteissamme ja murheissamme, vaan kiiruhtakaa luoksenne rientäviä auttamaan. Ottakaa vastaan huokaukset ja kyyneleet ja kuulkaa nöyrä rukouksemme. Seisoessanne taivasten Kuninkaan edessä rukoilkaa Hänen hyvyyttänsä, että Hän armahtaisi luostarianne ja antaisi koko maamme kantaa runsasta hedelmää, säilyttäisi maassamme rauhan ja hiljaisuuden, vahvistaisi meitä kaikkia uskossa ja hyvissä teoissa ja pelastaisi meidät synnin himoista, näkyväisten ja näkymättömien vihollisten hyökkäyksistä, vapauttaisi ahdistetut, parantaisi sairaat ja pahan hengen vaivaamat, merellä kulkijat pelastaisi, matkustajien mukana matkustaisi sekä auttaisi jokaista puutteessa olevaa uskovaista, sillä me kaikki olemme Hänen tekoansa. Hänen on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen."

Rukouspalveluksen jälkeen tutustuimme alakirkkoon. Tunsin vahvasti siellä kuten muuallakin Valamossa vuosisatoja jatkuneen ja jatkuvan rukouksen virran, joka kantaa meitä nyt ja eteenkinpäin. Kävimme myös yläkirkossa, joka oli sanoinkuvaamattoman kaunis ja avara. Lauantai-iltana osallistuimme siellä vigiliaan. Pääkirkossa ei ollut valokuvauslupaa.

Valamon pääsaarella sijaitsee useampi sivuluostari eli skiitta. Kaikkiaan Valamon saaristoon kuuluu n. 50 saartaa ja joillakin saarilla on myös kunnostettuja skiittoja. Kaikkiaan skiittoja on entisöity toistakymmentä ja yksi täysin uusikin on rakennettu v.92 jälkeen.

Lauantai-iltapäivällä lähdimme kantosiipialuksella toisella puolen Valamon pääsaarta. Rantauduimme Uuden Jerusalemin skiitan satamaan. Satamassa oli isoja valtamerialuksia, Pietarista ja Moskovasta asti. Jouduimme kulkemaan parin laivan läpi, jalan, ennenkuin pääsimme rannalle. Sataman rannassa oli myyntikojuja ja tie nousi ylämäkeen kohti Ylösnousemuksen eli Uuden Jerusalemin skiittaa.

Skiitan sataman puoleinen portti.

Skiitan yhteydessä toimi 1930-luvulla Valamon poikakoti; siihen otettiin oppilaiksi köyhien leskiäitien poikia, jotka saivat ilmaisen ylläpidon ja koulutuksen
Eräs tunnetuimpia poikakodin kasvatteja on Helsingin seurakunnan pitkäaikainen toinen pappi, rovasti Arvi Karpov, joka kirjoitti Valamon vuosistaan kaksi muistelmateosta. Nykyään skiitalla asuu kesäisin oppaita, jotka esittelevät Valamon saaristoa.

Ylösnousemuksen skiitan yläkirkko (josta kuva) on omistettu Kristuksen ylösnousemukselle ja alakirkko apostoli Andreaalle. Alakirkossa on kopio Jerusalemissa sijaitsevasta Kristuksen hautakammiosta.

Uuden Jerusalemin skiitalta lähdimme kävellen paluumatkalle. Suurin osa pyhiinvaeltajista kulki pidenpää reittiä ja me kuljimme pienellä joukolla helpomman ja lyhemmän tien kautta.

Matkan varrella ihastelimme Getsemanen skiittaa

Karjalaumaa, paimenensa kanssa. Paimen soitti poikkihuilulla meillekin tuttua säveltä: Vain kotka lentää aurinkoon. Se oli uskomaton idylli, jonka olisin tahtonut tallentaa videolle. En vain osannut käyttää kameran videotoimintoa

Igumenin lammilla olisi voinut viivähtää vaikka kuinka kauan. Luonnon rauha ja kauneus kosketti syvältä.

Karjahovilta palasimme pääluostarille pikkubussilla, jonka vauhti kapealla saaritiellä oli melkoinen. Ehjänä kuitenkin saavuimme perille.