keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Efexor, narskuttelua ja maitohappoja

Nyt taisi löytyä syy toispuoleiseen päänsärkyyn, poskiturvotukseen ja lihaskipuihiin. Kävin eilen ensiavussa, jossa kuvattiin poskiontelot ja tulos oli puhdas. Sitten marssin kipuineni hammashoidon puolelle ja pääsin siinä samassa hammaslääkärille. Otettiin hammasrtg, joka tutkittiin tänä aamuna. Hampaat olivat kunnossa, eikä leukanivelissä ollut kulumia, vielä onneksi! Lääkäri tutki suun ja leuan lihakset ja totesi minun narskutelleen lihakseni maitohapoille. Ei, en ole stressaantunut, mutta tämä minun masennuslääkkeeni haittavaikutuksissa on lisääntyvä hampaiden narskuttelu. Olen purrut hammasta lapsuudestani asti, kiitos epätasaisten hampaitteni. Nyt tuon lääkityksen myötä on narskuttelu vain lisääntynyt ja ajanut lihakseni maitohapoille. Eihän psykiatri tätäkään uskonut Efexorin aiheuttamaksi, vaan mikäs muukaan tuon kivun nyt tuottaa. Läheisteni kuuloaisteihin on kantautunut yöllisestä elämästäni mitä kummallisimpia jurskahteluja, jotka ovat paikantuneet minun suuhuni ja hammaskalustooni. Päivisin tuota purentaa ei ole, ja itse en sitä yöllä havaitse. Kivut ovat vain nyt sitä luokkaa, että jotain tarttis tehdä!
Narskutteluvaivaan on kokeiltu erinäisiä hoitotapoja aina mielialalääkkeistä lähtien. Minulla nyt kokeillaan sitä perinteistä purentakiskoa, joka saattaa ainakin vähentää yöllistä narskuttelua. Perjantaiaamuna otetaan hampaistani malli, kiskon valmistamista varten. Väliaiaksihoitona ulehduskipulääkkeitä vain ahdetaan vatsaan ja toivotaan parasta. Jotkut lääkärit käyttävät myös lihaksia rentouttavia lääkkeitä, mutta tämä minun hammaslääkärini ei niitä suostunut antamaan. Tuossa diagnoosi ja hoitolinkissä, ylempänä,mainittiin että vaiva voisi olla mielenterveysongelmistakin johtuva. Mieliala lääkkeiden sivuvaikutuksena tulevasta narskuttelusta ei kuitenkaan mainittu mitään. Sietää siis ainakin jokaisen Efexoria käyttävän tarkkailla purentalihastensa kipuilua. Toivottavasti lääkkeen vähentäminen auttaa myös osaltaan tähän minun vaivaani.



"Minulla ei vain ole minkäänlaisia purentavaikeuksia!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi minun ei tarvinnut ottaa efexoria käyttöön, jotenkaan en saanut siitä mitään apua, ja kylläpäs harmittaisi jos vain vaivoja alkaisi tulla. Itselläni on nyt lohennut hammas, kun yöllä narskuttelen hampaita. Pitäisi mennä hammaslääkäriin, mutta... pelkään kipua... =( Toivottavasti olisi paranee!

Anonyymi kirjoitti...

Minulla Efexor pahensi narskuttelua JÄRKYTTÄVÄSTI. Jo kolme kk käytön aloittamisesta jouduin syömään jatkuvasti Sirdaludia, Ibusalia ja migreenilääkkeitä ilman apua. Kamala kipu ja särky aamusta iltaan niin että oksetti. Purentakiskoja olen käyttänyt yli 2 vuotta eivätkä ne enää auttaneet. Efexoria ehdin syödä vain 75 mg annostusta, lopetin sen sitten narskutuksen takia. Ja viekkareihin olin kuolla, se pahoinvointi oli tappavaa... Mutta kyllä siinä pakkausselosteessa mainitaan että mahdollinen sivuvaikutus voi olla narskutus.

Harakka kirjoitti...

Mutta on sulla kuitenkin siellä kaunis koira lohtunasi!
Toivotaan, että saat avun narskutteluun.

Kiki,purkaja kirjoitti...

Minä en narskuttele vaan puren lihakset kipeiksi. Hyvä hierojani osasi hieroa nuo kireät lihakset rennommiksi, mutta hän joutui lopettamaan työt sairastumisen takia.

Blue kirjoitti...

Tulen myöhemmin lukemaan juttusi. Olet saanut tunnustuksen joka on haettavissa blogissani.

Anonyymi kirjoitti...

Jos lääkärit paneutuisivat potilaiden vaivoihin vähän syvällisemmin, moniin vaivoihin löytyisi ihan yksinkertainen syy ja monesti vielä helposti korjattavakin. Toivottavasti sinä nyt saat avun, kun syy löytyi!
Suloinen "partavaari" kuvassa!