Pyhiinvaellus Laatokan Valamon luostariin. 2. matkapäivä

Heräsin aamulla klo 4 taalannon kalkkeeseen. Taalanto on puinen lauta jota hakkaamalla kuuluu kumiseva ääni.  Munkki kiersi luostarialuetta ja herätteli munkkeja ja pyhiinvaeltajia kirkkoon, palvelukseen. Itse nousin vain kurkistamaan ikkunasta ja näin kuinka aamuaurinko kultasi luostarin ulkokehällä olevan kirkon tornin. Unisin silmin kuvasin näkymän ikkunastani ja jatkoin nukkumista.

Aamuaurinko kultaa luostarin kirkon tornin

Aamupala tarjottiin trapesassa joka sijaitsi sisemmällä luostarikehällä. Pienen oven kautta nousimme pitkiä portaita toiseen kerrokseen ja ruoan tuoksu saavutti meidät. Ruoka oli yksinkertaista, puuroa, leipää, kasviksia ja teetä, mutta maistuvaa. Tarjolla oli myös ostettavaksi pieniä piirakoita; kaali tai omenatäytteellä. Ostimme niitä matkaevääksi päivän retkelle kauenpana oleviin skiittoihin eli sivuluostareihin.

Trapesan ruokapöytä oli samalla tavalla katettu joka aterialle.

Ruokailun jälkeen eväät reppuun, reppu selkään ja suunnistimme pikkubussille. Se vei meidät valko- ja sinivuokkojen reunustamaa tietä Karjaportille. Sinne oli edellisen kerran jälkeen noussut valtaisa navetta. Lehmiä oli jo ulkona, mutta huilua soittavaa paimenta emme tällä kertaa tavanneet ( kesällä 2011 hän paimensi lehmiä metsäsaarekkeessa ja soitti samalla huiluaan). Hauska yhteensattuma tämän Karjaportin maatilan hoidosta: Markulla oli keskikoulussa koulukaveri jota kutsuttiin Munkiksi. Saimme tietää että hän on ollut useampana vuonna täällä opettamassa Valamon munkkeja maanviljelyyn ja karjahoitoon. Valitettavasti emme häntä tällä matkallamme tavanneet.

 Karjaportin rakennukset ovat lähes säilyneet ja peruskorjattu.

Karjaportin mahtava navetta. Yläkerroksessa asustavat kanat.

Karjaportilta lähdimme kävellemään kohti Igumenien lampea ja Konevitsan skiittaa. Edellisellä matkallamme emme päässeet skiittaan sisään mutta nyt se oli mahdollista. Skiitan läheisyydessä oli pieni maja jossa asui yksi munkki. Hän piti palveluksia Konevitsan skiitan kirkossa joka on pyhitetty Konevitsan Jumalanäidille. 

Kirkko oli pieni ja vaatimaton. Ehkä juuri siksi se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olisin halunnut pysähtyä sinne pidemmäksi aikaa.

Konevitsan Jumalanäidin ikoni

Kirkon torni

Igumenien lammelle istuimme levähtämään ja syömään eväitämme. 

, 

Luonto kukoisti auringonpaisteessa sinisen eri vivahteissa, sininen taivas, sininen vesi ja sinivuokot metsän siimeksessä. 

  

Laatokan sininen syvyys!

Skiittojen siniset kupolit!

Useamman kilometrin taivalluksen jälkeen saavuimme Uuden Jerusalemin skiitalle jonka ulkokehä portteineen loisti punaisena edessämme. Skiitan pihamaalla leikkivät kissat ja lammessa uiskentelivat sorsat.

Yläkirkko on pyhitetty Ylösnousemukselle ja niinpä mekin kajautimme riemullisesti "Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi!" Ikonostaasi on posliinia.

Alakirkko on pyhietty apostoli Andreaksen muistolle. Kuvassa oikealla, peräseinällä on Jerusalemin Pyhän Haudan esikuvan mukainen Kristuksen hautaluola.

Tällä skiitalla saattoi kuvitella orpopoikien jalkojen kopinan ja iloiset äänet vuosikymmenien takaa. Pihassa olevassa rakennuksessa oli ollut 1930-luvulla luostarin poikakoti.

Palasimme jalkaisin tälle portille jossa odotimme bussikyytiä pääluostariin.

Iltaruokailun jälkeen teimme pienellä joukolla retken igumenien hautausmaalle. Mahtavat lehtikuuset reunustivat tietämme ja sinivuokkomättäät loistivat iltaauringossa.





















Erakko Nikolain hauta



Ollos iäti muistetut te taivaaseen kutsutut!












Oi Jeesus Kristus,
Sinä pyhän kunnian, iankaikkisen taivaallisen Isän,
pyhän autuaan ihana Valkeus.
Elettyämme auringon laskuun, nähtyämme illan koiton
me veisaten ylistämme Jumalaa,
Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.
Jumalan Poika, Elämänantaja.
Kohtuullista on, että Sinulle kaikkina aikoina hartain äänin ylistystä veisataan.
Sen tähden maailma Sinua ylistää.

Pyhiinvaellus Laatokan Valamon luostariin 1. matkapäivä

Olemme mieheni kanssa matkustaneet Laatokan Valamoon kolmena eri kesänä. Ensimmäisestä matkastani kerroin syys-marraskuussa v. 2011 tässä blogissa. Sen järjestäjänä oli Kulttuuri ja  Luostarimatkat, Joensuussa toimiva matkatoimisto ja Lieksan ortodoksinen seurakunta. Toisen matkamme teimme heinäkuussa 2013. Se sattui 1. hääpäivämme aikaan, joten se sopi hyvin häämatkaksemme. Tämän matkan järjestäjänä oli pelkästään Kulttuuri ja Luostarimatkat Joensuusta. 

Kolmas matkamme alkoi lähes vuosi sitten toukokuussa, helatorstaina. Se, kuten ensimmäinen matkamme, oli yhteinen Joensuun ortodoksisen seurakunnan ja Luostarimatkojen järjestämä pyhiinvaellus. 

Aikaisin aamulla ajoimme Nurmeksesta Lieksan ortodoksiselle kirkolle, josta bussi lähti klo 6 aamulla. Matkan johtajana toimi isä Kosti Lieksasta ja kanttori Paula. Joensuusta ja ennen rajaa tuli bussiimme matkalaisia lisää.

Rajamuodollisuudet sujuivat nopeasti ja pian istuimme taas bussissa ja ihailimme valkovuokkojen paljoutta Venäjän Karjalan kuoppaisen tien varrella. Tienvarsipuskat olivat tiheät, joten maisemia emme juuri nähneet ennen Sortavalan kaupunkia. Matkan ohjelmaan oli merkitty kiertoajelu ja opastus Sortavalassa mutta sitä ei kuitenkaan järjestetty. Bussikuskilla oli muka kiire takaisin Suomeen. Siinä sitten värjöttelimme toista tuntia satamassa ja bussi näytti seisovan koko sen ajan satamakadun varrella. Lienee kuskilla ollut muitakin menoja ja kiireitä. 

Viimein pääsimme viluisina istumaan laivaan ja odottelu jatkui.

 Laivamatkaan Laatokalla kului aikaa n. 3 h kun ilmatyynyalus edellisellä matkallamme taittoi sen 45 minuutissa. Laivassa viluisille matkaajille myytiin kahvia jota baarimikko mieluusti terästi Valamon liköörillä. Me tyydyimme syömään omia eväitämme.

Määränpää näkyy jo

Pääsaaren ranta oli hiljainen, vain muutamia kojumyyjiä oli työssään

 Saavuttuamme pääluostarin saaren rantaan meidän matkatavaramme lastattiin pikkubussiin ja itse kävelimme ylös nousevaa tietä kohti majapaikkaamme. Se oli luostarin Talvihotelli, joka sijaitsi varsinaisen luostarikehän ulkopuolella. Kaunis vanha kolmikerroksinen talo seisoi nurmikentän laidassa vanhojen kauniiden puiden ympäröimänä. Matkalaukkkumme oli tuotu jo hotellin takapihalle, josta ne löysimme ja raahasimme sisälle. Ensimmäinen tuulahdus hotellista oli kissanpissan haju, joka vahvana toivotti meidät tervetulleeksi majapaikkaamme. Haju kuitenkin haihtui kun nousimme toiseen kerrokseen, jossa varsinainen hotellimajoitus sijaitsi.

Eilen saimme tiedotusvälineistä kuulla ja lukea että Vappuna 1. toukokuuta oli tässä hotellirakennuksessa syttynyt tulipalo, joka on pahoin tuhonnut rakennuksen. 

 Hotellin käytävät olivat valoisia ja siistejä. 

Huoneemme oli pieni mutta viihtyisä.

Valamon luostarissa meillä oli venäläinen opas, joka puhui täydellisesti suomen kieltä. Majoittumisen jälkeen hän kokosi meidät ja esitteli luostarin munkkien hautausmaan, luostarikehää ympäröivät rakennukset ja sitten pääsimme viimein syömään. Illan matkalaisille järjestetty kuoroesitys oli lyhyt ja päättyi suomenkieliseen säkeistöön "Valamo saari ihmehinen, voimasta Luojan Armiaan. Luostari paratiisillinen on siellä puhtauedessaan. Ihmeellisesti pyhitetty, tyyssija valittujen vain, sydämissämme ylennetty, asunto rauhan vaalijain."

KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA! TOTISESTI NOUSI!

Elämme pääsiäiskautta kuten kolme vuotta sitten, jolloin kirjoitin edellisen päivityksen. Lupasin kaksi viikkoa sitten, Kirkko somessa kurssilla,  jatkaa tätä blogiani. Lupaus on täytettävä.

Joutsenet ovat saapuneet aterioimaan pelloille!

Eilen ajelimme naapurikaupungissa. Tapasimme hyvän ystävämme, haimme lainaan sukukirjoja kirjastosta ja katselimme luontoa. Lunta löytyy vielä metsiköistä, virtapaikoissa vedet ovat vapaina,  Pielisellä on vielä jääpeite. Kevät on käsillä ja lupaus vihreydestä löytyy kukkapenkeistä. Linnunlaulu on parasta kuultavaa aamuissa.

Metsissä voi jo liikkua, kumikengät jalassa. 

Näköni on selvästi huonontunut vaikka uudet silmälasit ovat nenälläni. Kolme vuotta ikää lisää, huh sen huomaa jo kaikessa. Siksi lisäsin tekstin kokoa. Tästä siis aloitan ja lupaan jatkaa tätä niin pitkään kuin taas intoa riittää.

Ensi kerralla on luvassa muistelua vuoden takaisesta Laatokan Valamon pyhiinvaelluksesta. Siihen asti pitäkää itsestänne ja läheisistänne huolta! 

KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!

">



Ihmeellinen Suuri paasto, ihmeellinen Pääsiäinen, ihmeellinen kevät! Nuo kaikki edellämainitut ovat koskettaneet minua syvältä.
Olin suunnitellut kirjoittavani pastopäiväkirjaa tänne blogiini, mutta se jäi. Pieni muistelus kuitenkin menneestä.

Tavoitteenani oli Sovintosunnuntain jälkeen osallistua jokaiseen puhtaan viikon palvelukseen. Eihän se läheskään onnistunut, mutta yritystä sentään oli. Elin päivä päivältä ihmetellen ja kuunnellen paaston tekstejä ja sävelmiä, jotka jäivät soimaan kirkosta palattuani. Onneksi paaston tueksi seurakuntamme järjesti usealle viikonpäivälle aamu- ja ehtoopalvelukset sekä keskiviikoiset Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiat.

Paaston edetessä fysiikka alkoi pettää; nivelrikkoiset polveni tekivät tenän maahankumarruksissa ja oikean jalan isovarvas sähkötti kipakasti. Mielialan vaihtelut alkoivat keskellä paastoa, niinkuin hyvin saattoi arvata. Itsepäisyys ja itsekkyys nosti päätään. Kapinoin pienimmästäkin asiasta ja puhkesin turhiin kyyneliin. Onneksi rakas kanssakulkijani on ymmärtäväinen ja lohduttava. Katumukseen oli syytä monin tavoin. Pitkitin ja pitkitin soittoa rippi-isälleni, mutta viimein sain sovittua Suurelle viikolle tapaamisajan. Ja jälkeenpäin mikä helpotus ja ilo ja ihmettely: miksi niin harvoin käytän Katumuksen sakramentin mahdollisuutta hyväkseni?

Suurena Torstain liturgiaan sain mukaani rakkaan, vanhan ystäväni, jonka elimistöä runteli jo monet sairaudet eikä altsheimer niistä vähäisempänä. Olin hänen kanssaan kulkenut monet kirkkomatkat ja pyhiinvaellukset, ennen omaa kirkkoon liittymistäni. Sairaus oli vienyt häneltä liikuntamahdollisuuden ja muistin. Kuitenkin, saavuttuamme kirkon eteiseen, tämä mummonen risti silmänsä aivankuin olisi eilen viimeksi kirkossa käynyt. Istutin hänet viereeni ja seurasin sivusilmällä hänen reakointiaan palveluksen edetessä. Aivan värmasti hän tiesi missä ja mitä varten oltiin. Koitti hänen vuoronsa astua ehtoolliselle ja sain olla todistamassa suurta ihmettä: muisti oli kirkas ja selkeä, kaikki tapahtui kutten pitikin. Sain suuren lahjan, niin pienestä vaivannäöstä, kun toin hänet kirkkoon.

Suuren Perjantain ehtoopalvelus oli harras ja kaunis. Kristuksen hautakuvan kanto keskelle kirkkoa, sen koristelu ja kumartaen ja suudellen kunnioittaminen on Suuren viikon palveluksista vaikuttavin.

Lauantai-iltana oli jännitystä ja juhlan tuntua. Tulimme kirkkoon ja tuntia aikaisemmin, sillä käyttöön otettiin naisten kirkkoliput, ristisaattoa varten. Kävimme katsastamassa kirkon ympäri kiertävän polun ja totesimme sen turvalliseksi kävellä. En ole koskaan aikaisemmin kantanut kirkolippua ja yhtä kokemattomia taisivat olla myös muut naiskantajat. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja saimme yhtyä riemulliseen pääsiäistropaariin:

"Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi!"

Kristus syntyy! Kiittäkää!

Joulukiireet jäivät taakse kun kävelimme aattona, -30 asteen pakkasessa, sukuhaudoilla.

Pihaa valaisi ulkolyhdyt palavine kynttilöineen.

Sisälle laitoimme vain led-tuikkuja ja sähkövaloja. Näin meillä ja vieraillamme oli helponpi hengittää. Saunoimme ja söimme sekä lauloimme ortodoksisia ja muita joululauluja.

Jouluaamun aamupalvelukseen oli ihana tulla. Kirkko oli koristeltu kukkasin ja tuohukset loivat valoaan, hämärään kirkkoon.

Kuoro yllättää aina, upealla laulullaan. Ortodoksinen sävelmistö on minulle uusi ja ihmeellinen ja monimuotoisuudessaan uskomattoman kaunis! Palveluksen edetessä myös kuoron kokoonpano kasvoi ja ääniala laajeni.

Palveluksen toimitti isä Andrei, diakoni Jyrki Moilanen

isä Sulo ja kaksi ponomaria.

Pyhän Johannes Krysostomoksen jouluhomilia oli vaikeaa tekstiä ymmärtää, mutta onneksi siihen voi palata isä Andrein blogissa: Andrein ajatuksia.

Huomenna matkaamme Kuopioon, appivanhempia tapaamaan.

Hyvää joulun juhla-aikaa kaikille!

Tervetulleina

Tämän pienen, Juankoskosken ortodoksisen kirkon ohi ajelimme toissakesänä, mutta emme päässeet silloin siihen sisälle. Lokakuun lopulla vierailimme Riistavedellä, appivanhempieni luona. Silloin luin Kuopion ortodoksisen seurakunnan ilmoituksista, että Juankoskella olisi sen viikonlopun sunnuntaina liturgia. Soitin kirkon isännöitsijälle varmistaakseni ilmoituksen paikkansapitävyyden. "Kyllä, palvelus alkaa klo 10 ja olette sydämellisesti tervetulleita.

Sunnuntaiaamuna ajelimme kirkolle ja astuimme kauniiseen kirkkosaliin. Isännöitsijä ja tuttu kanttori toivottivat meidät tervetulleiksi. Samoin kaikki kirkkoon tulevat seurakuntalaiset kävivät kättelemässä meidät, ennennäkemättömät vieraat. Koolla oleva seurakunta oli pieni, mutta lämminhenkinen.

Liturgian toimitti isä Paul Hesse yhdessä diakonin kanssa.

Palveluksen jälkeen jäimme ihastelemaan kirkkoa, sen kaunista ikostaasia. Ikonit oli maalannut Petros Sasaki.








Kirkon neljää kattonurkkaa kaunistivat neljän apostolin ikonit

Matteus

Markus

Luukas

Johannes










Kirkossa oli myös muita pienenpiä ikoneita, mutta eräs vanha ja kulunut ikoni kiinnitti aivan erityisesti meidän huomiomme.

Tämä kaunis vanha ikoni oli tullut evakoiden mukana Impilahdelta, anoppini synnyinpitäjästä. Tarinan mukaan sen oli lahjoittanut kirkolle joku hääpari, vihkimisen jälkeen. Impilahdelta ikoni oli kulkeutunut Juankoskelle, yksityisperheeseen ja lahjoitettu myöhemmin takaisin kirkolle.

Emme lähteneet kirkosta "tyhjin käsin", vaan pitkämatkalaisina saimme evääksi kirkoleipää sekä monin "tervetuloa uudelleen" toivotuksin.


Palaamme varmasti!

Akku da nevesky häämatkalla

Olen saanut kaksi uutta titteliä, olen mieheni akku eli vaimo ja appivanhempieni miniä eli nevesky. Akku on ollut hellittelynimeni jo ennen avioliittoamme. Miniä nimeä kannan myös ilolla, sillä välit appivanhempiini ovat todella lämpimät.

Niinpä, päivän häämatkallemme otimme mukaan rakkaan anoppini. Halusimme viedä hänet käymään Uuden Valamon luostarissa ja Lintulassa. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Ehdimme hyvin liturgiaan, joka pidettiin vanhan kirkon suojissa.

Kaunista, kaunista sanoin muatuska, kun kuljimme Valamon kauniissa luonnossa ja katselimme hautausmaan vanhoja grobuja.

Lintulan luonto huokui syvää rauhaa, kuten aina. Puutarha kukoisti ja kahvilassa meitä palveltiin ilolla ja rakkaudella.

Uusi risti ja kukitettu hautakumpu kertoivat, että igumenia Marina oli siirtynyt tuonilmaisiin. "Ollos iäti muistettu!"

Tuore muzikku pääsi myös kuvaan mukaan.