perjantai 20. heinäkuuta 2012

Häiden aattona

Aloittaessani tätä blogia olin ollut puolisen vuotta leskenä. Leskeys tuli yhdeksi blogini aiheeksi. Nyt neljän vuoden jälkeen vietän omien hätteni aattoaamua. Ihmeellinen on tämä elämä ja Jumalan suuri johdatus! Blogi on jäänyt vähemmälle, monistakin syistä, mutta seurustelu lienee kuitenkin syistä suurin. Enää en ole yksin.

Sisäinen kelloni herätti minut aamulla klo 2 ja valvoin mietteissäni klo 4:30 asti. Mielessä pyöri kaikenlaista muistettavaa ja tehtävää; kukat ja kukkaseppeleet, opasteet ja ostokset, silitykset ja leipomukset jne. Nukuin kuitenkin vielä 3h ja heräsin aurinkoiseen aamuun.

Aamulla oli tarkoitus lähteä laittamaan seurakuntasalia hääkuntoon, mutta ennen kuin ehdimme salille tuli ilmoitus, ettemme pääse sinne ennekuin ilta 19. Onneksi ei sen suurempi muutos. Ystävät keräävät pöytäkoristeet ja käymme laittamassa ne maljakoihin, etteivät pääse kuivumaan.

Ensimmäiset vieraat tulevat tänään, luoksemme. Poikani saapui eilen, mukanaan uusi ruohonleikkuri. Näin saadaan pihapiirikin siistittyä. Sulho ahkeroi jo pihalla.

Toukokuinen kihlauspalvelus oli alkuaskel yhteiselle matkalle.



"Pyhien isiemme rukouksien tähden, Herra, Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä!"

8 kommenttia:

Maahiska kirjoitti...

Monia, monia armorikkaita vuosia yhteiselle pyhitetylle tiellenne!

Kaisa kirjoitti...

Onnen kyyneleet silmissä puolestanne - ihanaa, ikimuistoista hääpäivää ja Jumalan siunausta!

Päivikki kirjoitti...

Ihanaa! Sydämelliset onnittelut teille molemmille!

Titti kirjoitti...

Olen tuolla muualla saanutkin ilolla seurata tätä uutta elämäntilannettasi. Nytkin kun täällä luen, niin liikutun aivan ja kylmänväreet kulkevat lävitseni...
Olen niin onnellinen puolestasi.♥
Monta vuotta me olemmekin olleet blogi-ystäviä!
Onnea ja kaikkea hyvää yhteiseen elämäänne! ♥

kosotäti kirjoitti...

Voi miten ihanaa, lämmin halaus ja monia monia armorikkaita vuosia teille.
Sujelkoon ja siunatkoon Jumalamme teitä.

Sirutuuli kirjoitti...

Oikein paljon onnea!

Pilviharso kirjoitti...

Onnea ja Siunausta teille, iloitsen puolestanne, iloitsen rakkaudesta!

Kangaskasa kirjoitti...

Ihania uutisia! Lämmin onnentoivotus teille molemmille!