maanantai 14. syyskuuta 2009

Menossa mukana

Siilinjärvi, Kuopio, Valamo, Joensuu ja Koli ovat paikkoja joissa olen vieraillut kuluneen kahden viikon aikana ja tulevaisuudessakin on vielä muutama menopaikka. "Eläkeläisellä riittää kiireitä" sanonta taitaa pitää paikkansa.


Kuopiossa oli 5.-6.9 Hiippakunnan ja Suomen Lähetysseuran yhteiset juhlat. Pääsin mukaan seurakunnan bussiin lauantaina ja vierailimme toritapahtumassa, pääjuhlassa sekä Esa Ruuttusen konsertissa tuomiokirkossa. Oli mukava olla kerrankin vain osallistujana matkassa. Kiitos matkan järjestäjälle!

Hiljentyminen Valamossa näin syksyisin on kuulunut ohjelmistoon jo vuosia. Tapasin samalla hyvän blogiystäväni Angorinan ja hänen kotona olevat lapsensa. Kiitos mukavasta illasta kanssanne!


Mennyt lauantai ja sunnuntai katselin Kolin upeita maisemia! Sain osallistua "Omaiset mielenterveystyön tukena" yhdistyksen järjestämälle virkistyskurssille. Kurssin ohjelma ja -puitteet olivat upeat. Sain monta uutta vertaistukiystävää! Kiitos vielä kerran yhdessäolosta!

Lampaat laidunsivat aivan Koli-hotellin alapuolella ja niitä oli mukava käydä rapsuttamassa.

Huomenna lähden ystävien mukana saareen ja keskiviikkona olen kuskina Joensuun matkalla. Sitten on taas mukava asettua kotiin lepäämään.

7 kommenttia:

Lettu kirjoitti...

Oikein mukavalta kuulosta nuo matkailusi sekä kurssikin !
Leppoisaa syksyn jatkoa sinulle ;)

Harakka kirjoitti...

Kivalta kuulostaa, hyvää syksyä sulle, ja voimia!

marjamatilda kirjoitti...

Ihan lukea matkastasi näin illalla. Hyvää Yötä ja lempeitä unia Sinulle!

liskonainen kirjoitti...

uskomatonta, miten jaksat tuon kaiken, tosi upeeta!"
paistakoon aurinko ja herramme valo sinulle pitkään.

jantta kirjoitti...

Kiitos, kyllä kuvia mahtuu :) Kaikki aihepiirit käy.

Mama Na mambo yake kirjoitti...

Kivoja matkoja! Erityisen lämpimästi ailahti mielessä kollegiaalinen ilon tunne tuosta retkille osallistumisesta.Mukavaa, kun ei tarvitse enää olla niiden järjestäjänä.

Marja-Leena kirjoitti...

Kaksi lammasta, aivan ihana kuva, varsikin, kun klikkasin hiirellä isommaksi.Pärjäis varmaan jossain kilpailussa.Laita vaikka Iltasanomien lukijan kuviin!Teikisipä mieleni ottaa mukaan