Sunnuntaiaamu näyttäytyi sumuisena, mutta lämpimänä. Heräsimme pääkellon soittoon, joka kuului varmasti kauas. Äänitin soittoa kännykälläni ja nyt voin kuunnella sitä joka kerran, kun puhelimeni soi. Kävin katsomassa aamupalveluksen alkua. Kirkko oli tupaten täynnä mustapukuisia ja huivipäiviä pyhiinvaeltajia. En jäänyt kirkkoon koko palveluksen ajaksi, vaan suuntasimme kulkumme kahdestaan igumenien hautausmaalle. Tie oli reunustettu mahtavilla pihtakuusilla ja aistin menneen ajan ja nykyisyyden yhdistyvän askeltemme alla. Tätä tietä oli vainajat saatettu haudanlepoon, rukouksin ja tätä tietä oli asteltu heitä muistelemaan.
Hautausmaalla oli vanha kirkko sekä kellotapuli.
Jykevät hautaristit kätkivät alleen monet kunnioitetut igumeni-isät.
"Ollos iäti muistettu..
...sinä autuuteen kutsuttu isämme, Igumeni Damasgin, Igumeni Nazari, ...!"
Tihkusade ei häirinnyt lintuja, jotka iloisesti lauloivat paluumatkalla hautausmaalta poistuessamme. Askeltemme jäljet piirtyivät kosteaan maahan ja liittyivät siihen pyhiinvaeltajien ketjuun, jotka vuosisatoja olivat tätä samaa tietä vaeltaneet.
Aamu-usva peitti alleen karjalaisen kukkaniityn ja tuoksuvan ruusupensaan luostarin takapihalla.
Pyhään ehtoolliseen osallistuva kirkkokansa paastoaa edellisestä illasta lähtien ja vasta liturgian jälkeen oli luostarin aamupalapöytä katettuna, noin puolenpäivän aikoihin. Sitten olikin aika sanoa hyvästi luostarille. Huoneiden luovutuksen jälkeen tavaramme vietiin pikkubussilla satamaan ja me kävelimme katselemassa vielä hedelmäpuutarhoja ja sataman kauppapuoteja.
Puutarhat olivat kukoistavia; vanhat satavuotiaat omenapuut tuottivat edelleen hedelmiä, marjapensaita oli monenlaisia ja pieniä kivpenkkejä reunustivat aivan upeat kukkaistutukset.
Satamassa pääsimme vielä yhteiseen kuvaan. Laiva lähti kuljettemaan meitä kohti Sortavalaa, Karjalan kangasta, rajaa ja Suomea.
Taas hopealle välkkyy vedet aavat, ja laiva kulkee hiljaa keinuen.
Vaan sydäntäni viiltää kaipuun haavat, sumentaa silmän kyynel suolainen.
Miks`sydänparka huokaa raskahasti ja miksi mieli velloo ees ja taas?
Kysymys vanha loppumattomasti, näin haet, haet turhaan valkamaas.
Hyvästi jää, saareni, ainoani, hyvästi jääkää paikat pyhät niin,
kupolit, kultaristit kirkoissani, hyvästi jääkää! - Vaiko näkemiin-?
Näin kadotessas`sineen taivaan rannan, silmäni hiutuessa ikävään,
kuvaasi mielessäni aina kannan. Sen muiston maisemassa aina nään.
Maa sama Herran siellä on ja täällä, näin pyhä usko kokee lohduttaa;
Vaan kaipuu siteellänsä sinnikkäällä. kuin synti vaeltajaa vainoaa.
Valamo, rakkain paikka maailmassa, sanani liian köyhät kiitokseen.
Vain murheessansa häilyy ankeassa, ei yllä ylistyksen korkeuteen.
Enkeli pyhän saaren, siunaa meitä. Tiedäthän tiemme johdon oikean;
Väkevyys taivaan, tue väsyneitä, kuljeta laivaa murheen ulapan... sanat igumeni Hariton
